|
|
 |
 |
 |
 |
Jälleen uudet sivut |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
|
|
 |
 |
Ja näinhän tässä sitten kävi. Sivut täytyi rakentaa kokonaan uudestaan, joten nämä ovat jo järjestyksessään neljännet Koskisuomen internetsivut. Ulkoasukin ikävä kyllä vaihtui, koska teema joka oli käytössä ei enää toimi tässä vanhemmassa Drupal-versiossa. Uusinta Drupalia ei saatu viikon tappelunkaan jälkeen toimimaan. Tämä ulkoasu on väliaikainen, sillä jopa minulle tämä teema on aika karua katseltavaa. Koska asioihin saadaan parannus, se on hankala sanoa.
Mutta hommaan tulee nyt ryhtiä. Kuten huomaatte, ei tällä paikalla enää ole sitä kilometrin mittaista esittelytekstiä kuten edellisessä sivussa vaan tätä paikkaa tulee tästä lähtien kansoittamaan Koskisuomen Uutisblogi. Siihen on myös RSS-syöte, jonka löydätte varmasti selaimienne osoiteriviltä näkyvästä RSS-logosta. Tällä tavoin tätä blogia on helppo seurata.
Muutakin asiaa: Huomannette että ohjelmalistauksessa näkyy uusi ohjelma: Laaja Kaista. Tämä on kaksi kertaa viikossa ilmestyvä tunnin yleisohjelma PodPäivän viitoittamalla tiellä. Tällä hetkellä siitä on saatavissa ainoastaan pilotti, sillä tarkoitus onkin antaa pilotin olla hetken aikaa ainoana jaksona. Ihmiset voivatkin kommentoida ohjelmaa ja sen tulevaisuutta ennenkuin aloitan varsinaisen ohjelman vakituisen teon. Toivottavasti näin saadaan kaikille mieluisampi kuuntelukokemus.
Mutta tässä tämä on. Pahoittelut pitkästä maassaoloajasta, mutta force majeure-tekijöille ei mahda mitään. Tästä eteenpäin taas paremmin.
Ai niin, jos joku haluaa suositella tai kenties jopa suunnitella vähän hienompaa teemaa, ottakaa ihmeessä yhteyttä.
|
 |
 |
 |
 |
|
|